Skip Ribbon Commands
Skip to main content
kurssitarjotin2014-15

Kurssitarjotin lukuvuonna 2017-2018

Merkintä FI2.1 tarkoittaa filosofian kurssi 2:ta. Lopussa oleva ryhmänumero 1 on vain ryhmien erottelemiseksi, opiskelijoille sillä ei ole merkitystä. Lyhenteet löytyvät näiltä sivuilta valikosta Opiskelijoille -> Aineiden lyhenteet.

Kielissä aineen lyhenteeseen voi liittyä myös numero: SAB210 on saksa B2  -kielen kurssi numero 10.

Tiettyä kurssia voi etsiä selaimen Etsi-toiminnolla. Esimerkiksi Firefoxissa Control-F avaa hakurivin. Jos siihen kirjoittaa FY ja valitsee Korosta kaikki, löytää kaikki fysiikan kurssit helposti.

Kurssinumeron perässä voi olla kirjain (esim. RUA10s). Tällä ei ole kurssivalintojen kannalta merkitystä, se erottelee vain syksyn ja kevään ryhmiä. Merkinnät on pidetty samoina kuin Wilmassa. Kombi-merkinnät tarkoittavat yhdistelmäopiskelijoiden ryhmiä.

Kurssin edessä oleva w tarkoittaa vanhan opetussuunnitelman mukaista kurssia. Syksyllä 2016 aloittavat noudattavat uutta opetussuunnitelmaa, mutta molempien opetussuunnitelmien kursseja voi valita. Lisätietoja kurssien vastaavuuksista saa opinto-ohjaajilta. Uudessa opetussuunnitelmassa kurssit on numeroitu kahdella numerolla (RUA03 = A-ruotsin kurssi 3), vanhassa opsissa yhdellä (wRUA4 = A-ruotsin kurssi 4).

Tandem = tavallinen ruotsin kurssi, mutta niissä tehdään enemmän yhteistyötä Vasa gymnasiumin kanssa. Urheilu = lajivalmennukseen varattu kiertotuntikaavion tunti.

Ensimmäisen sarakkeen numero = tunnin numero kiertotuntikaaviossa​. Rivin 9 kurssit ovat projekteja, matkoja tms., ne tapahtuvat erikseen sovittuina aikoina.

Jakso 1:

​1 ATK01.1 BI03.1 wENA9s.1 ENA11.1 FI01.2 FY03s.1 GE02.1 HI02s.1 wHI7.1 wKE6.1 wKU4.1 wLIP10.1 LIT09.1 MAA17.3 MAY01P.4 PS02.1 RAA01.1 RAB304.1 wRUA10.1 S201.1 SAB301.1 UE01.1 wYH8s.2 ÄI01.2 ÄI04.1 wÄI13.4
​2 BI02s.1 ENA01.7 ENA01.10 wENA8.1 wENA10s.3 FI02.1 wFY7.1 wHI13.1 KE01.6 KU02.3 wMAA10.4 MAA11.1 wMAB7.1 MAY01L.2 MAY01P.2 MU01.8 PS01.5 wPS4.1 RUA01.1 RUB01.1 wSAB28.1 wSAB38.1 TE02.1 UE02.2 YH02.2 ÄI01.9 ÄI04.8 wÄI13.6
​3 BI01.8 ENA04.2 ENA04u.1 wENA7s.2 wENA10s.1 FY01.3 wFY7.3 GE01.9 HI01.5 KU01.6 wMAA16.1 MAA17.2 MAB04.2 wMAB7.4 wMAB9s.1 MU01.2 PS01.3 wPS9.1 RUA04.1 RUA04tandem.1 wRUA8.1 RUB04.1 wTE4s.1 YH01.7 ÄI01.1 ÄI01.10 ÄI04.3 ÄI04.6
​4 wBI10s.2 ENA01.9 ENA04.4 ENA04.6 wENA9s.2 FY01.1 GE01.1 HI01.6 HI03.9 KE01.10 wMAA10.2 MAA17.1 MAB04.1 MAB04.3 PS01.7 wPS6.1 RUA01.2 RUB01.2 wRUB7.1 wTE4s.2 wUE3.1 wVEB25.1 wVEB37.1 YH02.8 ÄI01.5 ÄI01.8 ÄI04.5 ÄI04.7
​5 BI01.4 BI04.1 EAB304.1 ENA01.5 ENA01.6 wENA7s.1 wENA10s.2 FY01.7 wKE6.2 wKU10.1 LIP06.1 wLIT6.1 MAA11.2 wMAB8.3 MAY01L.1 MAY01P.1 MAY01P.5 MU02.3 PS01.8 wPS5.1 wRUB10.1 wUE4.1 VEB202.1 VEB304.1 YH01.10 YH04.1 wYH8s.1 ÄI01.3 ÄI07.2 wÄI13.5
​6 ​wBI7.1 wBI10s.1 ENA04.7 FI02.6 FY04.1 wFY7.2 KU03.1 wMAA10.3 MAA17.4 wMAB8.1 MU02.4 PS02.2 wRUA10.2 wUE4.2 YH01s.1 YH02.6 ÄI04.2 wÄI13.8 (+ hajautetut 1-vuoden opo, liikunta, maa tukikurssi)
​7 ATK01.2 EAB301.1 wENA10s.4 FI02.7 wGE7.1 HI04.1 wMAA10.1 MAY01P.3 wRUA8.2 RUA11.1 RUB11.1 wTE4s.3 urheilu1.1 wÄI13.7
​8 ATK01.3 IAB304.1 wLIP3.1 wLIT3.1 YH01.1 ÄI01.4 wÄI11.1
​9

 

Jakso 2:

​1 BI01.1 ENA01.2 ENA01.4 ENA02.5 wENA7.3 FI02.4 FY01.9 FY04.2 GE02.2 HI01.10 wHI8.1 MAA02.4 wMAA13.3 wMAA16.2 wMAA18.3 wMAB7.3 MAY01L.4 wPS9.2 wRUB6.1 SAB203.1 SAB305.1 TE01.3 TE02.3 UE02.5 wUE5.1 YH02.5 ÄI01.6 wÄI9.5 wÄI13.3
​2 BI01.2 EAB301.3 ENA04.5 wENA8.3 HI03.1 HI03.8 KE01.9 KU01.4 wLIT12.1 MAA02.1 wMAA18.1 wMAB7.2 wMAB8.4 MU01.4 OP02.2 OP02.7 wPS8.1 RUA04.3 RUA04.4 RUB04.2 SAB302.1 TE01.7 UE01.4 VEB301.1 ÄI04.4 wÄI9.4 wÄI13.2
​3 wEAB37.1 ENA01.8 ENA04.3 ENA05.2 wENA9.1 wFY8.3 GE01.7 HI01.1 HI01.3 wHI10.2 KE01.2 KE01.4 KU02.1 MAA02.5 MAA06.3 MAB04.4 MAY01L.5 MU02.1 OP02.1 OP02.6 RUA01.4 RUA01tandem.1 wRUA7.1 wUE5.2 YH02biling.1 wÄI9.1 wÄI13.1
​4 BI01.3 wBI8.1 ENA01.1 ENA02.10 ENA04.1 ENA05.9 wENA7.1 FY01.5 FY01.8 HI03.3 wKU9.1 MAA06.4 wMAA13.1 MAB04.5 wMAB8.2 OP02.5 PS01.2 PS01.9 wRAB26.1 wRAB37.1 RUA04.5 RUB04.3 RUB04.4 TE01.4 YH01.6 wYH5.1 ÄI01.7 wÄI9.2
​5 BI01.7 ENA01.3 wENA7.2 wENA8.2 wENA9.2 FI03.1 wFY8.1 GE01.4 GE03.1 HI01.8 HI05.1 wLIP4.1 wLIT4.1 MAA02.3 MAA06.1 wMAA13.2 MAY01L.3 PS03.1 RUA01.6 RUA02.1 RUB01.4 RUB02.1 TE02.2 UE02.4 VEB203.1 VEB305.1 YH03.7 ÄI04.9 wÄI8.8
​6 ATK02.1 BI03.2 ENA04.8 wET3.1 FI02.5 FY04.3 wFY8.2 GE02.3 IL1.1 KU07.1 wMU3.1 wPS7.1 YH02.9 wÄI8.9 wÄI9.3
​7 ATK01.4 EAB301.2 FI01.1 GE01.6 JAB31.1 KE03.3 KE_övis.1 MAA02.2 MAA06.2 wMAA18.2 MU06.1 wPS5.2 RAB301.1 TE01.8 urheilu2.1 YH04.2 ÄI07.3 wÄI10.1
​8 ​HY1.1 IAB305.1 KE01.7 LIP10.1 LIT10.1 PS01.1 RUA01.5 RUB01.3 UE02.7 wÄI15.1 wÄI15.2 ÄI17.1
​9 ​wLIP9.1 wLIT9.1 LD04.1
 

Jakso 3:

​1 BI01.5 ENA02.2 ENA02.4 ENA02.6 wENA10.2 FI04.1 wFY9.1 GE01.3 GE05.1 wKU5.1 LIP02.2 LIT02.2 MAA03.4 MAB02.4 wMAB9.3 MU01.1 PS02.4 PS03.3 RUA02.6 RUB02.4 wRUB7.2 wS210.1 wTE4.1 UE02.6 YH03.10 wÄI8.4 ÄI12kombi.1 ÄI12kombi.2
​2 wEAB38.1 ENA05.4 wENA10.4 FY01.4 GE01.5 HI01.2 HI01.7 HI03.7 KE01.1 KE01.8 KU01.10 LIP02.1 LIT02.1 MAA07.2 wMAA14.2 MAB05.4 MAB06kombi.1 wMAB9.4 OP02.3 OP02.8 PS01.4 PS05kombi.1 RUA02.4 wVEB26.1 wVEB38.1 YH02.1 ÄI02.9 wÄI8.3 wÄI9.7
​3 BI04.2 ENA02.9 wENA10.3 FI02.2 FY01.2 wFY9.2 GE01.2 GE04.1 KE03.2 KU01.3 wLIP12.1 wLIT12.2 MAA03.3 MAA07.3 MAB02.3 MAB9kombi.1 MU01.10 wPS10.2 PS10kombi.1 wRAA5.1 wRAB27.1 wRAB38.1 RUA02.5 RUB02.3 TE03.1 UE02.3 VEB204.1 VEB306.1 YH02.3 wYH8.1 ÄI02.4 wÄI8.1 wÄI10.2
​4 wBI10.1 BI01.10 ENA05.3 ENA06kombi.1 ENA06kombi.2 wENA7.4 wENA10.1 FI01.8 FY02.1 HI03.6 wHI10.1 MAA03.2 wMAA14.1 MAB05.3 MU01.6 OP02.4 OP02.9 PS01.10 RUA05.1 RUA05.2 wRUA10k.1 RUB05.1 UE01.5 wTE4.2 VEB302.1 YH01.8 ÄI05.7 wÄI8.2 wÄI9.6
​5 BI01.9 BI05.1 ENA02.7 wENA7.5 ENA10kombi.1 ENA10kombi.2 FI02.8 wFY9.3 HI02.8 HI06.2 KE01.5 KE03.1 KU06.1 wLIP5.1 wLIT5.1 MAA03.1 MAB02.1 wMAB9.1 PS01.6 wPS10.1 RUA02.2 RUB02.2 wRUB10.2 SAB204.1 SAB306.1 wTE4.3 YH03.3 ÄI02.10 ÄI07.1 wÄI8.7 wÄI9.8
​6 wBI8.2 ENA05.6 ENA05.8 wENA10.5 wHI13.2 KU02.2 MAA07.1 wMAA14.3 MAB05.2 wMAB9.2 MU02.2 wRUA8.3 RUB10kombi.1 RUB10kombi.2 wUE8.1 YH02.4 YH03.9 ÄI05.2 wÄI8.5 wÄI9.9
​7 BI01.6 EAB302.1 wENA10.6 ET01.1 ET02.1 FY02.2 FY02.4 FY8kombi.1 FY_övis.1 IAB306.1 LTA.1 LTA.2 LTA.3 MAA03.5 MAA07.4 wMAA12.1 MU01.3 RAA02.1 RAB305.1 wRUA10k.2 RUB07kombi.1 RUB07kombi.2 urheilu3.1 wÄI8.6
​8 ​wFY12.1 wFY12.2 HI06.1 IAB301.1 LTA.4 TE4kombi.1 ÄI02.1

 

Jakso 4:

​1 BI02.4 ENA05.5 ENA06.8 FI01.9 FY02.3 IAB302.1 KU01.5 MAA04.4 RAB302.1 RUA05.5 RUB05.3 RUB05.4 SAB201.1 SAB303.1 TE01.9 UE01.6 YH03.1 YH03.6 ÄI05.3 ÄI05.9
​2 ​BI03.3 ENA02.1 ENA03.10 ENA06.3 ENA08.1 GE03.2 HI02.7 KE04.1 KU01.8 MAA04.2 MAA08.1 MAB02.2 PS04.1 RUA08.1 RUB06.1 TE01.5 UE02.1 ÄI02.2 ÄI02.6 ÄI03.9
​3 BI02.7 BI07.1 EAB305.1 ENA03.6 ENA06.2 FI02.3 HI02.5 KE04.2 KU09.1 MAA04.5 MAB02.5 PS02.3 PS04.2 RUA03.1 RUA03.2 RUB03.1 RUB03tandem.1 TE02.4 ÄI02.8 ÄI05.1
​4 ​BI02.2 ENA02.3 ENA05.1 ENA05.7 FY01.10 GE01.8 HI01.9 HI02.1 HI03.5 KU01.7 MAA08.2 MAA08.3 MAB05.1 MAB05.5 RUA02.3 TE01.6 YH01.4 ÄI05.6 ÄI06.2
​5 EAB302.2 ENA06.4 FY02.5 KU01.9 LIP02.3 LIT02.3 MAA04.3 MAB06.3 RUA05.3 RUA05.4 RUB05.2 SAB201.2 SAB303.2 VEB201.1 VEB303.1 YH01.3 YH03.8 ÄI02.3 ÄI05.5
​6 BI02.6 BI04.3 ENA02.8 ENA03.5 ENA03.9 HI01.4 IL2.1 KE01.3 MAA04.1 MAA08.4 MAB03.1 PS03.2 RUA06tandem.1 TE01.10 TE02.5 wYH5.2 ÄI02.7 ÄI05.4
​7 BI02.5 BI04.6 ET01.2 ET02.2 FI02.9 FY05.1 HI02.6 KE02.2 KE04.3 LIP07.1 RUA06tandem.2 UE01.7 urheilu4.1 ÄI02.5 ÄI05.8
​8 ​GE01.10 HI03.4 KE02.1 wLIT7.1 PS07.1 UE01.2
​9 ​LLA.1
 

Jakso 5:

​1 BI02.10 BI04.4 BI05.3 ENA06.5 ENA06.6 ENA06.9 FI03.2 HI02.9 HI04.2 LIT02.4 MAA05.2 MAA05.4 MAB03.2 MAB03.4 RUA03.3 RUA06.1 TE03.2 YH01.2 ÄI03.1 ÄI03.6
​2 BI02.9 ENA03.1 ENA03.2 ENA03.3 ENA08.2 FY01.6 FY05.3 GE04.2 HI02.10 KU02.4 LIT02.5 MU02.5 RUA03.5 RUA07.1 RUB03.3 S206.1 YH01.5 ÄI03.4 ÄI06.1
​3 BI02.3 BI05.2 EAB306.1 ENA03.4 ENA03.7 ENA03.8 ENA07.1 FY05.2 MAB03.5 MU01.5 RUA03.4 RUA06.2 RUB07.1 SAB205.1 SAB307.1 TE01.1 TE03.3 UE02.8 YH01.9 ÄI03.2 ÄI06.4
​4 ​BI02.1 ENA06.1 ENA06.7 HI02.3 HI02.4 MAA05.3 MAA09.2 MAA09.3 MAB03.3 MAB06.1 MAB06.5 RUA03.6 RUB03.4 TE01.2 YH03.2 ÄI03.7 ÄI03.8 ÄI06.5 ÄI06.6
​5 FI01.10 HI03.2 IAB303.1 KE02.3 LIP01.4 MAA09.1 MAA09.4 MAB06.2 MAB06.4 MU01.7 RAB201.1 RAB303.1 SAB202.1 SAB304.1 UE01.8 YH03.4 ÄI03.3 ÄI06.3 ÄI06.8 ÄI06.9
​6 BI02.8 BI03.4 ENA07.2 HI02.2 KE02.4 KE05.3 LAB31.1 LIP02.4 MAA05.1 MAB07.1 MU01.9 PS06.1 RAA03.1 RAB306.1 RUA06.3 SAB202.2 SAB304.2 UE01.9 YH04.3 ÄI03.5
​7 EAB303.1 FY03.3 FY03.4 KE05.1 KE05.2 KU01.2 PS05.1 TE03.4 urheilu5.1 YH03.5 ÄI03.10 ÄI06.7
​8 BI04.5 ENA07.3 HI05biling.1 MAA05.5 PS04.3 RUA12.1 RUB12.1 S203.1 UE01.3